Anatomia ja fysiologia 3

6 LUUSTO JA LIHAKSET

Erilaiset lihastyypit ja niiden toiminta

Lihaksen supistumismekanismi

6.1 Luusto

Aikuisessa ihmisessä yli 200 luuta (20 % ruumiinpainosta).

Luukudos uusiutuu jatkuvasti.

Osteoblastit muodostavat luuta, osteoklastit hajottavat luuta.

Nivelet yhdistävät luita toisiinsa.

Nivelet jaetaan neljään ryhmään - luuliittymät, side- ja rustoliitokset ja varsinaiset nivelet.

6.2 Lihakset (50 % ruumiinpainosta - jaetaan poikkijuovaiseen, sileään lihaskudokseen ja sydänlihaskudokseen)

6.2.1 Poikkijuovainen lihaskudos

Lihassolut eli lihassyyt monitumaisia. Faskia eli lihasta ympäröivä peitinkalvo.

Lihassyyt muodostuvat myofibrilleistä (lieriömäisiä rakenteita).

Myofibrilleissä on aktiini- ja myosiinifilamentteja.

Filamentit ovat järjestäytyneet sarkomeereiksi, joita Z-levyt erottavat toisistaan.

Lihassolujen solulimakalvostoa kutsutaan sarkoplasmakalvostoksi. T-putkisto - aktiopotentiaalin leviäminen.

Asetyylikoliini saa aikaan luustolihasten supistumisen tahdonalaisesti. Asetyylikoliini vapautuu hermopäätteistä. Kalsium vapautuu sarkoplasmakalvostosta sytoplasmaan ja mahdollistaa myosiinin ja aktiinin välisen sitoutumisen. Kun lihas supistuu, lihassolujen aktiini- ja myosiinifilamentit liukuvat toistensa lomaan ja koko lihas supistuu (lyhenee).

Lomittainen liukuminen perustuu ATP:ta kuluttavaan tapahtumaan: myosiinissa oleva väkänen tarttuu aktiiniin kiinni ja taipuu vetäen myosiini- ja aktiinisäikeitä enemmän toistensa lomaan. Myosiinin irrotessa aktiinista väkä suoristuu ja sykli alkaa uudelleen.

Supistumisessa tarvitaan ATP:ta ja kalsiumia. Soluun leviävän aktiopotentiaalin ansiosta lihassolun sarkoplasmakalvostosta T-putkia pitkin vapautuu kalsiumia. Kalsium on tärkeä lihassupistusta säätelevä tekijä. Kun uusi ATP-molekyyli sitoutuu myosiiniväkäset irtoavat aktiinista. ATP:ta tarvitaan myosiinin sitoutumiseen sekä irtoamiseen aktiinista.

Isometrinen supistus - lihakset kehittävät voimaa, mutteivat supistu.

Isotoninen supistus - lihakset kehittävät voimaa ja supistuvat.

Tetaninen supistus - lihasten yksittäiset nykäykset sulautuvat yhteen voimakkaaksi yhtäjaksoiseksi supistukseksi.

6.3 Luustolihaksen energia-aineenvaihdunta

Tarvitaan ATP:ta

Myosiiniväkästen taipumiseen
Väkästen irtoamiseen aktiinista
Kalsiumpumppujen toimintaan

ATP:n aerobinen tuotanto on oksidatiivinen fosforylaatio.

ATP:n anareobinen tuotanto on glykolyysi.

Voimakkaassa supistuksessa lihaksen on tuotettava anaerobisesti ATP:ta glykolyysin avulla, Syntyy maitohappoa.

Elimistön tärkein lämmönlähde on luustolihakset.

6.4 Sileä lihaskudos

Säätelee sisäelinten toimintaa
Lihassolujen supistuminen perustuu aktiini- ja myosiinifilamenttien liukumiseen
Aktiopotentiaali: Kalsiumionit virtaavat solukalvon kautta sileälihassoluun aktivoituessa → kalsiumpitoisuuden suuretessa kalsium sitoutuu kalmoduliiniin, joka käynnistää tapahtumaketjun, jonka avulla myosiiniväkäset irtoavat aktiinifilamenteista

6.5 Sydänlihaskudos

Sydänlihaskudos - poikkijuovaisia ja haarautuneita. Aktiopotentiaali leviää nopeasti lihassolujen välillä olevien ionikanavien kautta koko sydämeen. Tahdosta riippumaton toiminta.

Depolarisaatio, joka on aiheutunut aktiopotentiaalista, riippuu natrium ja kalsiumioninen virtauksesta sisälle soluun. Aktiopotentiaalin aikana kalsiumionit virtaavat solunulkoisesta nesteestä soluun.Depolarisaatio kestää pitempään sydänlihassoluissa kuin luustolihaksissa. Sydänlihassoluissa on kalsiumkanavia, jotka eivät inaktivoidu yhtä nopeasti kuin luustolihasten natriumkanavat.

Ligamentit eli nivelsiteet ovat muodostuneet kollageenista.
Nivelrikko johtuu nivelruston ohenemisesta.
Kahta sarkomeeria erottaa toisistaan Z-levy.
Faskia on lihassyykimppua ympäröivä paksu peitinkalvo.
Aktiopotentiaalin leviämisestä solun sisään huolehtivat T-putket.
Kuolenkankeus johtuu siitä, että kuoleman jälkeen solujen ATP-pitoisuus pienenee.
Lihassupistus, joka ei vaikuta lihaksen pituuteen on isometrinen.
Lihas on sitä vahvempi, mitä suurempi on sen poikkileikkauksen pinta-ala.
Tetanisaatiolla tarkoitetaan lihassyyn yhtäjaksoista supistumista.
Levon aikana lihassoluun varastoituu glykogeenia.
Hyötysuhde on ulkoisen lihastyön ja energia-aineenvaihdunnan välinen suhde.
Lyhytaikaisessa voimakkaassa rasituksessa ATP:n tuotanto perustuu suureksi osaksi glykolyysiin, jolloin muodostuu maitohappoa.
Kun kolmipäinen olkalihas venyy hauislihas supistuu.
Hitaissa lihassyissä on nopeita lihassyitä enemmän myoglobiinia.
Suurimmat erot hitaiden ja nopeiden lihassyiden välillä perustuvat myosiinin nopeuteen pilkkoa ATP:ta.
Sileälihassolun aktivoituessa soluun virtaa kalsiumioneja.
Latenssiaika on aktiopotentiaalin käynnistymisen ja lihassolun supistumisen välinen viive.
Sydänlihassolujen supistuminen lakkaa jos hapensaanti keskeytyy 30 sekunniksi.
Lihassyy voi liittyä vain yhteen motoneuroniin.
Ruuansulatuskanavan ja muiden putkimaisten rakenteiden aaltomaista, putken sisältöä eteenpäin kuljettavaa, supistelua kutsutaan peristaltiikaksi.
Luukudos uusiutuu koko ajan ja elimistö säätelee tarkoin luuta muodostavien solujen toimintaa. Luuta muodostavat solut ovat osteoblasteja.
Tietyt sydänlihaksen osat pystyvät muodostamaan aktiopotentiaaleja spontaanisti - oikein.
Luusto on elimistön suurin kivennäisainevarasto. Luustoon on varastoitunut 99 % Ca ja 88 % P.
Lihassupistuksen saa aikaan asetyylikoliini.
Isometrisessä supistuksessa lihaksen pituus pysyy muuttumattomana.
Osteoblastin tehtävänä on tuottaa uutta luuta.
Lihassupistuksessa sarkomeeri lyhenee.
Lihassupistuksessa ATP:ta tarvitaan sekä myosiinin kiinnittymiseen että irtoamiseen aktiinista.
Lihassyyn aktivoituessa Ca2+-ioneja vapautuu sarkoplasmakalvostosta.

7 VERENKIERTOJÄRJESTELMÄ

Sydämen ja verenkiertoelimistön rakenne ja toiminta.

Sydänlihaksen supistuminen.

Verenpaineen ylläpito ja säätely.

Verenkierron erityispiirteet : sikiö, aivot, sydänlihas

Veri kuljettaa happea, ravintoaineita ja hormoneita kudoksiin. Myös kuona-aineet eritettäväksi pois elimistöstä. Erilaiset puolustussolut kulkevat veren mukana tulehduspaikoille.

Sydän pitää veren liikkeessä ja yhdessä valtimoiden rakenteen kanssa verenvirtauksen tasaisena.

7.1 Sydän

Oikea puoli pumppaa verta keuhkoihin (pieni verenkierto) ja vasen puoli muualle elimistöön (iso verenkierto). Keuhkoissa tapahtuu kaasujenvaihto.

7.2 Sydänlihassupistus

Spontaani depolarisoituminen eli sydänlihassupistus alkaa oikean eteisen sinussolmukkeesta.

Impulssinjohtoradan ansiosta aktiopotentiaalit leviävät eteisiin ja kammioihin nopeammin, kuin se olisi mahdollista tavallisia sydänlihassoluja pitkin. Sydän sykkii sinusrytmissä (100 lyöntiä minuutissa) säännöllisin väliajoin. Sympaattisten hermosyiden aktivaatio ja lisääntynyt adrenaliinin ja noradrenaliinin eritys nopeuttavat sykettä. Sykettä hidastaa parasympaattisen hermoston aktivaatio (kiertäjähermon kautta). Sydänlihassupistukset eivät voi sulautua yhteen refraktaariajasta johtuen.

Diastole - kammioiden veltostuminen. Systole - supistuminen. Systolen aikana verta pumpataan sydämestä eteenpäin, diastolen aikana veri palaa sydämeen kun eteiset ja kammiot veltostuvat.

7.3 Minuuttitilavuus

Sydämen syke x iskutilavuus = minuuttitilavuus

Iskutilavuus on kammionkokonaistilavuus - jäännöstilavuus.

Kammion kokonaistilavuuteen vaikuttaa laskimoiden ja eteisen paine-ero. Paine-eroa suurentavat lihaspumppujen toiminta, tehostunut hengitys, suurentunut verimäärä ja sympaattisen hermoston aktivoituminen.

Yhden kammion minuutissa pumppaama verimäärä eli minuuttitilavuus on levossa 5 litraa/min.

Maksimaalisessa rasituksessa 25 - 30 litraa/min.

Leposyke noin 65 - 70 lyöntiä/in. Rasitus 200 lyöntiä/min.

7.4 Verisuonet ja iso verenkierto

Valtimot, hiussuonet, laskimot. Valtimot kuljettavaat verta sydämestä pois päin, laskimot tuovat verta takaisin sydämeen. Arteriolit. Hiussuonet. Verenpaine valtimoissa vaihtelee sydämen toimintakierron eri vaiheissa. Hiussuonissa tapahtuu aineiden vaihto veren ja kudoksen välillä. Diffuusion avulla ravintoaineet, kaasut ja kuona-aineet kulkevat. Hydrostaattiset paine-eron vuoksi plasmasta suodattuu nestettä hiussuonen seinämän läpi kudosnesteeseen.

Imujärjestelmä huolehtii nesteen palauttamisesta verenkiertoon osmoottisen paine-eron avulla.

Hormonit ja hermosto säätelevät verisuonten toimintaa.

7.5 Verenpaineen säätely

Verisuonen läpimittaa muuttamalla voidaan vaikuttaa veren virtaukseen verisuonistossa.

Arteriolien supistumiseen vaikuttavat adrenaliini, noradrenaliini ja angiotensiini.

Parasympaattisen hermoston toiminta ei juurikaan vaikuta arteriolien tilavuuteen (miehen ja naisen sukupuolielimien parasympaattista hermostoa lukuunottamatta).

Arteriolien läpimittaa voidaan säädellä hermostollis-hormonaalisen säätelyn ja itsesäätelyn eli autoregulaation avulla.

Jos sympatikotonus lisääntyy, arteriolit supistuvat ja verenkierron ääreisvastus kasvaa.

Sympaattiseen hermoston aktiivisuuden lisääntyessä arteriolit supistuvat - verenkierron ääreisvastus kasvaa.

Itsesäätely tarkoittaa sitä, että elin pystyy itse muuttamaan arteriolien läpimittaa ja säätelemään omaa verenkiertoaan elimen aineenvaihdunnallisten tarpeiden tai verenpaineen muutosten mukaan (aivot, sydän ja luustolihakset).

Verenpaineen säätelyyn osallistuvat kaulavaltimon poukaman ja aortan kaaren hermopäätteet - baroreseptorit reagoivat valtimoiden seinämän venymiseen. Kun venytys vähenee on verenpaine laskenut, kun venytys kasvaa on verenpaine kasvanut. Tietä verenpaineen muutoksista menee aivojen ydinjatkeessa sijaitsevaan vasomotoriseen keskukseen, joka on verenkierron säätelykeskus. Vasomotorisesta keskuksesta käsky autonomisen hermoston kautta sydämeen ja verisuonten seinämiin. Verenpaine voidaan palauttaa normaalitasolle.

Negatiivinen palautevaikute.

Suurissa valtimoissa olevat reseptorit reagoivat valtimon seinän venymiseen.

Verenpaineeseen voidaan vaikuttaa verisuonten läpimittaa muuttamalla tai sydämen iskutilavuutta tai lyöntitiheyttä muuttamalla.

Verenpaineen pitkäaikainen säätely perustuu verimäärän säätelyyn.

Jos verenvuodosta aiheutuu hukkaa, se voidaan kompensoida laskimoihin varastoituneen veren ja kudosnesteen liikkeelle lähdöllä.

7.6 Sikiön verenkierto

Happeutunut veri tulee sikiöön istukasta napalaskimon kautta, sydämen oikeaan eteiseen ja edelleen soikean aukon kautta vasempaan eteiseen. Vasemmasta kammiosta isoon verenkiertoon. Vähähappinen veri oikean puoliskon kautta keuhkoverenkiertoon.

Sikiön keuhkot ovat painuneet kokoon, suurin osa verestä virtaa valtimotiehyttä pitkin aorttaan ja napavaltimoiden kautta istukkaan hapettumaan tai sikiön alavartaloon.

Syntymässä istukan verenkierto lakkaa, keuhkot täyttyvät ilmalla ja soikea aukko ja valtimotiehyt umpeutuvat.

Verenkiertoelimistön neljä pääosaa eli sydämen molemmat puoliskot ja niihin liittyvät verenkiertojärjestelmät ovat sarjaan kytkettyjä.
Keuhkojen läpi kulkee levossa elimistön koko verimäärää vastaava määrä verta minuutissa. Keskikokoisella ihmisellä tämä on noin 5 litraa.
Sydämen minuuttitilavuus on yhden sydänpuoliskon minuutissa pumppaama verimäärä.
Oikea sydänkammio pumppaa verta keuhkoihin.
Aivot ja sydän pystyvät itse säätelemään verenkierron vastusta omissa pikkuvaltimoissaan.
Veri kulkee valtimoita pitkin sydämestä poispäin.
Aineiden vaihto veren ja kudosnesteen välillä tapahtuu pääasiassa diffuusion avulla.
Sydän alkaa sykkiä sikiössä kolmen viikon iässä.
Suurten nestemäärien kertyminen sydänpussinonteloon vaikeuttaa sen täyttymistä. Tätä kutsutaan tamponaatioksi.
Sydämen tahdistimena toimii sinussolmuke.
EKG:ssa ns. T-aalto tarkoittaa kammioiden repolarisaatiota.
Läppä, joka estää veren virtauksen takaisin sydämen vasempaan kammioon on nimeltään aorttaläppä.
Parasympaattisen hermoston aktiivisuus vaikuttaa sydämen sykkeeseen viivästyttämällä kalvojännitteen depolarisoitumista.
Takykardiassa sydämen syke on levossa yli 100 lyöntiä minuutissa.
Stetoskoopilla voidaan eteis-kammio-läppien sulkeutuessa kuulla matalataajuinen pitkittynyt ääni.
Sydämen minuuttitilavuus on sykkeen ja iskutilavuuden tulo.
Verenvuodon jälkeen sydämen iskutilavuus pienenee ja syke suurenee,
Sydämen supistumisen eli kontraktiliteetin suureneminen johtuu loppusystolisen tilavuuden pienemisestä.
Systolisen ja diastolisen paineen eroa kutsutaan pulssipaineeksi.
Keskiverenpaine on levossa lähempänä diastolista painetta kuin systolista painetta.
Nesteen kulkeutuminen hiussuonten seinämän läpi riippuu hydroostaattisen paine-eron ja osmoottisen paine-eron välisestä tasapainosta.
Veri-aivo-esteen vuoksi kakki aineet eivät pääse ilman kuljetusmolekyylejä hiussuonista aivoihin. Tällainen aine on esimerkiksi glukoosi.
Keuhkojen hiussuonten korkeasta hydrostaattisesta paineesta käytetään nimitystä keuhkopöhö.
Sydänlihaksen verenkierrosta huolehtivat sepelvaltimot.

8 VERI JA IMMUUNIJÄRJESTELMÄ

Veren koostumus ja ominaisuudet.

Verenvuodon tyrehtyminen.

Immuunijärjestelmä.

Veri on kudos.

Ihmisen ruumiinpainosta 7 - 8 % on verta.

Aikuisen ihmisen verimäärä 5 litraa. Sydämen minuuttitilavuus on 5 l.

Veren tehtävät - hapen, ravintoaineiden ja hormonien kuljetus kudoksiin, lämpötilan ylläpitäminen, kuona-aineiden kuljetus kudoksista maksaan, munuaisiin ja keuhkoihin ja puolustukseen osallistuvien valkosolujen kuljettaminen kudoksiin.

8.1 Veren koostumus

Nestemäinen plasma ja verisolut.

Verisoluja kolmenlaisia - puna-, valkoosoluja ja verihiutaleita.

Plasma 90 % vettä, 7 % valkuaisaineita.

Elimistö säätelee tarkoin plasman koostumusta. Veren osmoottiset ominaisuudet riippuvat plasman koostumuksesta.

Agglutinaatio - punasolujen yhteenliimautuminen.

Hemolyysi - hemoglobiinin vuotaminen plasmaan.

Ihmiset jaetaan ABO-veriryhmäjärjestelmän perusteella veriryhmiin - A, B, AB ja O.

Jako perustuu punasolujen pinnan antigeeneihin (A ja B).

Elimistö tuottaa vasta-aineita niille antigeeneille, joita elimistössä ei normaalisti esiinny.

Eri veriryhmiä voidaan jakaa ryhmiin myös rhesus-tekijöiden perusteella.

8.2 Punasolut

Muodostuvat punaisessa luuytimessä. Elinikä 120 päivää. Hajonneet punasolut tuhotaan maksassa, pernassa ja luuytimessä. Hemoglobiinin hajoamistuote bilirubiini värjää ulosteen ja virtsan.

Punasolujen muodostumisen kannalta keskeisiä ravintoaineita ovat rauta, kupari, foolihappo ja erilaiset B-vitamiinit.

Munuaisissa muodostuva hormoni erytopoietiini stimuloi punasolujen tuotantoa.

Erytropoietiinin eritys munuaisissa tehostuu kudoksen happitioisuuden laksiessa.

99 % verisoluista on punasoluja (erytrosyyttejä). Tumattomia. Ei soluelimiä. Energiantuotanto anaerobista. Kaksoiskoveria. 30 % punasolun massasta hemoglobiinia.

Tehtävä - hapenkuljetus keuhkoista kudoksiin.

Osa hiilidioksidista poistuu elimistöstä punasolujen mukana.

8.3 Valkosolut

Valkosolut (leukosyytit) voidaan jakaa viiteen ryhmään - granulosyytit, neutrofiilit, eosinofiilit, basofiilit ja monosyytit. Muodostuvat luuytimessä tai kateenkorvassa.

Tulehdusten aikana valkosolujen tuotanto kiihtyy ja niitä vapautuu luuytimestä, minne niitä on varastoitu.

8.4 Verihiutaleet ja veren hyytyminen

Verihiutaleet (trombosyytit) muodostuvat punaisessa luuytimessä. Tumattomia, mutta sisältää soluelimiä. Tehtävä hemostaasi - verenvuotojen tyrehdyttäminen.

8.5 Immuunijärjestelmä

Suojaa elimistö taudinaiheuttajilta ja haitallisilta yhdisteiltä.

Elimistöllä kaksi puolustusjärjestelmää - epäspesifit puolustusmekanismit (nonadaptiivinen immuunireaktio - iho ja limakalvo, syöjäsolut, kudosnesteen erityistekijät) sekä spesifiset puolustusmekanismit (imusolut ja niiden vasta-aineet B-imusolut, T-imusolut).

Spesifisen immuunireaktion kolme vaihetta

Imusolut tunnistavat elimistöön tunkeutuneen vieraan molekyylin pinnan rakenteen antigeenin
Imusolut aktivoituvat → spesifinen immuunivaste käynnistyy
Antigeenin tuhoaminen imusolun tuottamilla vasta-aineilla (igA, igD, igE, igG ja igM)
Aikuisen ihmisen kokonaisverimäärä on viisi litraa.
B-imusolut kypsyvät lopulliseen muotoonsa luuytimessä.
Spesifisestä puolustusjärjestelmästä vastaavia soluja kutsutaan lymfosyyteiksi.
Aineen tiheys on sen massan ja tilavuuden suhde. D = m/V
Normaali hematokriittiarvo naisella on 42 %.
Hemoglobiini eli verenpunamolekyyli muodostuu globiinista ja neljästä hemiryhmästä. Globiini muodostuu neljästä polypeptidiketjusta.
Sirppisoluanemian aiheuttaa hemoglobiinimolekyylissä tapahtunut aminohapon vaihtuminen toiseksi.
Noin 30 % elimistössä olevasta raudasta on varastoitunut maksaan raudan ja valkuaisaineen muodostamana yhdisteenä ferritiininä.
Jotkut anemiat johtuvat siitä, että luuydin ei pysty riittävästi tuottamaan punasoluja. Tällaista anemian tyyppiä kutsutaan aplastiseksi anemiaksi.
Punasolujen muodostusta ohjaa munuaisissa muodostuva hormoni erytropoietiini.
Veren normaalia suuremmasta valkosolumäärästä käytetään nimitystä leukosytoosi. bbdcb
Leukosytopenialla tarkoitetaan veren liian vähäistä valkosolujen määrää.
Tulehduksessa muodostuu aineita, jotka houukuttelevat neutrofilit tulehdusalueelle. Tämä ilmiö on nimeltään kemotaksis.
Verihiutaleet eli trombosyytit muodostuvat luuytimessä megakaryosyyteistä.
Verihyytymä muodostuu siten, että plasman fibrinogeeni pilkkoutuu fibriinimolekyyleiksi trombiinin avulla.
Trombosytopenia aiheuttaa pieniä pistemäisiä verenpurkaumia. Tämä johtuu verihiutaleiden niukkuudesta.
Hyytymistekijöiden 7 ja 9 synnynnäinen puute aiheuttaa verenvuototautia eli hemofiliaa.
Jos lapsi kuuluu veriryhmään B, hänen elimistönsä alkaa muodostaa vasta-aineita A-tekijää vastaan.
O-veriryhmään kuuluvilla ei ole A- eikä B-antigeenejä.
Elimistössä on kahdenlaisia syöjäsoluja - neutrofiilit ja makrofagit.
Primaarisia imusoluja muodostavia elimiä ovat luuydin ja kateenkorva.
Antigeenideterminantti on sama asia kuin opsoniini.
Luonnollinen toleranssi on muistisoluihin perustuva toimintamalli.
Humoraalinen immuunivaste on elimistön puolustusmekanismi bakteereja vastaan.
Elintensiirroissa käytetään lääkeaineita, jotka lamavat vastaanottajan immuunijärjestelmän toimintaa. Tätä kutsutaan immunosuppressiiviseksi hoidoksi.
Rhesusnegatiivisten naisten rhesus-vasta-aineiden tuotanto voidaan estää aktiivisella immunisaatiolla.
Spesifinen immuunijärjestelmä on kytkeytynyt lymfosyyttien toimintaan.
Erytropoietiinia muodostuu munuaisissa.
Punasolut eivät itse kuluta lainkaan kuljettamaansa happea.
Hemoglobiinimolekyylisitoo 8 happiatomia.
Hemostaasilla tarkoitetaan verenvuodon tyrehdyttämistä.
Prostasykliini estää verihiutaleiden yhteenliittymistä.
Makrofagit ovat kudoksiin siirtyneitä monosyyttejä.
Välitön allergia on B-lymfosyyttien välittämä nopea reaktio, johon liittyy aiempialtistus kyseisen allergeenin kanssa.
Lyöntitiheyden lasku johtaa minuuttitilavuuden laskuun.
Loppudiastolisen tilavuuden kasvu suurentaa iskutilavuutta.
Immuunikatovirus HIV käyttää isäntäsoluinaan auttaja-T-soluja.
Tappaja-T-solut tunnistavat viruksen infektoimat solut sitoutumalla MHC I –molekyyleihin, joihin viruksen antigeeniepitooppi on sitoutunut.
Hypertensio johtaa vähitellen sydämen vasemman kammion paksuuntumiseen.
Vagushermon aktivaatio saa aikaan sykkeen hidastumisen.
Välitön allergia on B-lymfosyyttien välittämä nopea reaktio, johon liittyy aiempialtistus kyseisen allergeenin kanssa.